Menestyjät: Savonlinna on ihana kesäkaupunki

Posted by on joulu 19, 2018 in Ajankohtaista |

Savonlinna on ihana, kaunis kaupunki. Meneepä minne tahansa ja kertoo olevansa Savonlinnasta, saa lähes poikkeuksetta kommentiksi: ”oi Savonlinnasta, ihana kaupunki”. Ja mitä vastaa savonlinnalainen? ”Juu, onhan se, kesällä, mutta ei meillä talvella tapahdu mitään”. Käsi ylös savonlinnalaiset, kuka on joskus sortunut tähän vähättelyyn.

Savonlinna on todellakin ihana kaupunki. Mutta se on sitä ihan ympäri vuoden, ei vain kesällä. Ja meillä todellakin tapahtuu ihan ympäri vuoden. Olen itse asiassa harmitellut jo moneen otteeseen tänä syksynä, että ei millään ennätä osallistua kaikkiin mielenkiintoisiin tapahtumiin, joita kaupunki tuntuu nykyisin olevan täynnä.

Yksi savonlinnalaista kulttuurielämää merkittävästi vilkastuttanut juttu on Savonlinnan kulttuurikellarin synnyttäminen talkoovoimin. Kaupunkilaisten yhteiseksi olohuoneeksi muodostuneessa paikassa tarjoillaan teatteria, konsertteja, taidetapahtumia ja paljon muuta. Ja mikä tärkeintä, kävijöitä näyttäisi riittävän. Tämä kulttuuritoimijoiden voimannäyte on yksi esimerkki siitä, että Savonlinna on aito kulttuurikaupunki, ja että mielenkiintoista ympärivuotista kulttuuria voi syntyä ilman julkista tukeakin.

Myös Savonlinnan teatterin toiminta on ilahduttanut viime aikoina. Syksyn näytökset ovat olleet lähes täysiä, ja esityksissä näkee, että Savonlinnan taitavat näyttelijät antavat todellakin kaikkensa ja yleisö nauttii.

Ja miettikäähän sitä, että Savonlinnassa voi käydä kuuntelemassa valtakunnan ykkösartisteja upeassa maanalaisessa luolastossa. Tovi sitten luolassa keikan heittänyt Elastinenkin totesi, että tämä on hienoin keikkapaikka, jossa on esiintynyt.

Luolaston vieressä sijaitseva Hotelli Punkaharju tuo meidän iloksemme mitä erilaisempia huikeita esityksiä, joita ei juuri muualla nähdä. Ja nämä ovat vain yksittäisiä esimerkkejä seudun vilkkaasta tarjonnasta. Hyvällä omallatunnolla voi siis sanoa, että meillä ei vain tapahdu paljon, vaan meillä pääsee kokemaan elämyksiä, joita ei vain voi kokea muualla. Eiköhän siis sovita, että seuraavan kerran kun joku ihastelee Savonlinnan ihanuutta, todetaan reippaasti: ”olet oikeassa, Savonlinna on ihana ja ainutlaatuinen kaupunki ympäri vuoden”. Ja samalla sovitaan, että käytetään näitä huikeita palveluja, jotta niitä on varmasti tarjolla jatkossakin.

Kirjoitus on tehty 19.12. ilmestyneeseen Menestyjät-lehteen. Kirjoittaja Pia Behm.