Mitä sen Venäjän kanssa pitäisi tehdä?

Posted by on elo 20, 2014 in Yleinen |

On ollut varsin mielenkiintoista seurata viime aikojen keskustelua Venäjästä ja sen taloudellisesta kehityksestä. Innokkaimmat ovat jo siirtämässä kv-toimintojensa painopistettä muille markkinoille ja unohtamassa Venäjän kokonaan. Ne, jotka tuntevat Venäjää paremmin, ovat todenneet, että Venäjälla on aina ollut ja tulee olemaan ylä- ja alamäkiä. Ja olisi kyllä käsittämättömän lyhytnäköistä unohtaa vieressä sijaitseva valtava ja Suomelle erittäin hyvä Venäjän markkina vain sen takia, että nyt useamman kasvuvuoden jälkeen on menossa vähän vaikeampi hetki.

IMG_8347 (2)Huvittuneena olen myös seurannut niitä kommentteja, että nyt vaan mennään ja otetaan haltuun uusia markkinoita. Pakko ihmetellä miksi sitä ei ole tehty aikaisemmin jos se on niin helppoa. Jokainen kv-businesta tehnyt tietää, että uusien markkinoiden avaaminen on aina pitkäjänteistä puuhaa, eikä ehkä sitä maailman helpointakaan. Venäjän markkinoilla suomalaisten on ollut perinteisesti helpompi menestyä, sillä venäläiset tuntevat naapurimaansa, meidän tapamme toimia ja suomalaisen laatukäsityksen. Kiinalaiset eivät välttämättä edes tiedä mitä Suomi tarkoittaa. Tällä en toki tarkoita sitä, että yritysten pitäisi tavoitella vain venäläisiä asiakkaita, vaan sitä, että hötkyilyyn ja hätäisiin päätöksiin ei kannata nyt sortua.

Matkailutoimialan osalta lainaan tähän Holiday Club Resorts Oy:n toimitusjohtaja Vesa Tengmania, joka totesi aikaisemmin tällä viikolla Kauppalehdessä seuraavaa: “”Muita asiakkaita olisi jo haettu maailmalta, jos niitä olisi Suomeen tulossa”. Tengman jatkaa: “myynti venäläisille on silti tänä vuonna ollut ”hieman viimevuotista parempaa. ”Ei kehitystä ilolla voi seurata, sillä olimme budjetoineet Venäjälle viidentoista prosentin kasvuluvut. Ne eivät ole toteutuneet”. Eli kasvua on, mutta ei ihan sitä luokkaa kuin aikaisempina vuosina. Hyvä kysymys noin yleensä onkin, että kuinka pitkään kaksinumeroinen kasvu voi jatkua. Jos pystymme vaikeina aikoina säilyttämään asemamme ja tavoittelemaan seuraavana vuonna taas kasvua, niin ei sekään ihan kamala vaihtoehto ole. Mutta asemat eivät säily itsestään, se kannattaa muistaa.

Miksi Venäjälle kannattaa edelleen suunnata markkinointia?

Venäläismatkailun väheneminen on koetellut pahiten ostosmatkailua. Vapaa-aikaa venäläiset viettävät Suomessa edelleenkin, rahahanat ovat vain hieman tiukemmalla. Savonlinnan seudulla on tunnistettavissa samat merkit joista Tengman puhuu, majoituksissa on kasvua ihan hiven, mutta tax free -luvut kertovat omaa kieltään siitä, että ostoksiin käytetään tällä hetkellä vähemmän rahaa. Tämä on tietenkin ymmärrettävää koska ruplan arvosta on hävinnyt lähes neljännes viimeisen vuoden aikana. Tilanne ei kuitenkaan tule loputtomiin säilymään tällaisena.

Jotain hyvääkin ruplan kurssissa on. Tällä hetkellä suomalaisten yritysten on huomattavasti halvempi mainostaa Venäjällä kuin vuosi sitten. Nyt saat yksinkertaistettuna neljä mainosta kolmen hinnalla. Lisäksi Suomi on pakotteiden myötä jatkuvasti framilla useimmissa kanavissa, joten Suomi-markkinoinnille ollaan hyvinkin vastaanottavaisia. Suosittelen siis ryhtymään toimiin mahdollisimman pikaisesti.

Seuraava venäläisten matkailusesonki on marraskuun alku, sen jälkeen sitten vuoden vaihde. Vuoden 2015 alussa venäläisillä on 11 päivän loma eli töihin mennään vasta tammikuun 12. päivä. Mukava kahden viikon sesonki siis. Jos aiot ottaa tästä oman osuutesi, mutta et tiedä mistä lähteä liikkeelle, niin autan mielelläni. Liikkeelle voidaan lähteä vaikka tästä huikeasta tarjouksesta!