Tervetuloa oopperakaupunkiin – ympäri vuoden

Posted by on marras 7, 2013 in Yleinen |

Kävin jokunen vuosi sitten Pamplonassa ja olen siitä lähtien ihastellut Pamplonan tapaa hyödyntää heinäkuussa yhtenä päivänä kaupungissa järjestettävää härkäjuoksua ympärivuotisessa markkinoinnissa. Oma vierailuni ajoittui elokuulle, eli itse tapahtumasta oli jo toista kuukautta aikaa. Tästä huolimatta härkäjuoksu tuntui erittäin vahvasti koko kaupungissa. Se näkyi kauppojen ikkunoissa ja värimaailmassa, se näkyi eri paikoissa näkyvinä härkäjuoksufilmeinä ja monissa muissa paikoissa. Yhden päivän tapahtuma. Ympäri vuoden. Jos mietit itsekin mitä Pamplonasta tulee ensimmäisenä mieleen, niin kyllähän se vaan on härkäjuoksu.

OlavinlinnaPiaBehmPamplonan malli voisi parhaimmillaan sopia myös Savonlinnaan. Olen usein miettinyt sitä, miksi kruununjalokivemme Oopperajuhlat jalkautuu kujille ja kaduille vain heinäkuun ajaksi. Eikö olisi hienoa, jos heinäkuun hieno oopperafiilis jatkuisikin Savonlinnassa ympäri vuoden? Enkä tarkoita tällä mitään suuria investointeja kaupunkikuvaan, vaan esimerkiksi sitä, että keskustan kauppojen näyteikkunoissa olisi ympäri vuoden jonkinlaisia oopperaan liittyviä somisteita. Tämä voisi muuten parhaimmillaan elävöittää myös Olavinkatua. Oopperasta kertovia filmejä voisi pyöriä kahviloissa ja hotellien auloissa, kaupoissa olisi ooppera-aiheista myytävää, kahviloissa oopperaleivonnaisia, museossa aina joku pieni oopperanäyttely.

Uskon, että tästä hyötyisi koko Savonlinna, eikä vähiten Oopperajuhlat. Ja näin voisimme jokainen toivottaa vieraamme tervetulleiksi maailmankuuluun oopperakaupunkiin vuoden jokaisena päivänä. Nyt toivotus tuntuu aiheelliselta heinäkuussa, eipä juuri muulloin.