Youtube-mainonta venäläisille asiakkaille

Olen puhunut aika vahvasti Yandexin puolesta hakukonemarkkinoinnin osalta. Toki tietyissa kohderyhmissä Google toimii paremmin ja sen käytön aloittaminen Venäjällä on helpompaa kuin Yandexin, mutta pääsääntöisesti teen asiakkaiden kanssa hakukonemarkkinointia Yandexissa. Mutta mutta…. Olen ottanut hiljattain käyttöön Google Adwordsin Youtubeen suunnatut videomainokset. Ensin testailin niitä vain kotimaan markkinoilla, mutta viime päivinä olen tehnyt videomainontaa myös Venäjälle. Ja yllättynyt positiivisesti. 

Ensimmäisten huomioiden perusteella Venäjälle suunnattujen videomainosten hinta on huomattavasti halvempi kuin suomalaisten. Tällä hetkellä pyöritän kampanjaa, jossa videon katsomisesta maksetaan 0,03 €/kerta. Ja tätä kampanjaa ei ole vielä edes optimoitu kunnolla. Suomeen kohdennettu samankaltainen kampanja maksaa noin puolet enemmän. Ja mikä tärkeintä, venäläiset siirtyvät videosta yrityksen nettisivuille huomattavasti useammin kuin suomalaiset, kuten alla olevasta kuvasta voi nähdä. Ylimmäinen rivi on siis Venäjälle tehty kampanja ja alimmainen kotimaahan.

YoutubeAdWords

Oleellista videomainoksissa on se, että niistä maksetaan vain silloin kun asiakas katsoo videosta vähintään 30 sekuntia tai jos mainos on lyhyempi niin sen kokonaan. Kohtuullinen diili minusta.

Mainoksina voi käyttää omia olemassa olevia videoita tai luoda AdWordsissa oman videon. Itse olen käyttänut testikampanjassa telkkariin tehtyä 15 sekunnin videota ja toista pidempää yli minuutin mittaista Youtubea varten tehtyä videota. Kummassakin on puolensa.

Videokampanjan optimointivinkkejä

Hyvin optimoidulla kampanjalla pitäisi päästä yli 15 % katseluprosentteihin. Yksi tärkeimmistä asioista katseluprosentin nostamisessa on kohdeyleisön rajaaminen. Tämä ei ole aina helppoa, sillä etenkään matkailupuolla ei tekisi kauheasti mieli rajailla yleisöä. Monessa paikassahan kohderyhmä on varsin laaja. Mutta mitä tarkemmin pystyt kohderyhmän rajaamaan, sitä parempi.

Kohderyhmää voi rajata poistamalla video sellaisesta aihepiiristä, mihin se ei liity mitenkään, samoin voi rajata pois jonkun tietyn ihmisryhmän. Mutta kuten sanottu, hieman haastavaa tämä on. Esim. yksi videoasiakkaistani on vesipuisto. Ensin ajattelin että rajataan pois vanhemmat ihmiset. Mutta eipä heitä kannata pois rajata, sillä lapset tulevat yhä useammin huvipuistoihin isovanhempien kanssa.

Analytiikasta voit käydä katsomassa ketkä videotasi ovat katsoneet ja millä hakusanoilla videoon päätyneet. Näiden tietojen perusteella tehdään sitten kampanjan jatko-optimointia.

Testailut jatkuvat, tuloksista lisää myöhemmin. Ole yhteydessä jos haluat lähteä tavoittamaan venäläisiä asiakkaita videoiden avulla.

Pysy ajan tasalla Venäjän markkinoinnista ja tilaa uutiskirje.