Pietarilaisten matkustaminen koronan jälkeen

Pietarilaisten matkustaminen koronan jälkeen

Pietarilaiset lähtevät lämpimään tai Suomeen alta aikayksikön kun rajat taas koronan jälkeen avautuvat. Tällaisen johtopäätöksen voisi tehdä eilen pietarilaisille tehdystä kyselystä yhdistettynä Lux Expressin kyselyyn.

Suomen ja Venäjän raja pysyy varmasti kiinni vielä jonkun aikaa, mutta päätettiin kuitenkin tehdä taas pieni katsaus pietarilaisten matkustusintoon koronan jälkeen. Tuttuun tapaan kysely toteutettiin VK:ssa ja kysymys kuului: ”mihin aiot matkustaa kun rajat ovat taas auki”. Kysely kohdennettiin yli 30-vuotiaisiin pietarilaisiin travellereihin. Travelleri tarkoittaa VK:ssa sitä, että tämä kohderyhmä on ihmisiä, joiden VK on tunnistanut käyneen ulkomailla. Kohdennan kyselyt aina tähän ryhmään, sillä suurimmalla osalla pietarilaista ei ole edes ulkomaan passia, saati että olisivat käyneet ulkomailla, ja minua kiinnostaa juuri tämä matkustushaluinen ja -kykyinen kohderyhmä. Näitä yli 30-vuotiaita travellereita löytyy VK:sta n. 350 000. Kyselyyn vastasi 1162 henkilöä.

Vastausvaihtoehdot olivat sattunneesta syystä hieman Suomi-painotteisia, mutta kyllä vastuksista saa silti kuvan siitä, mihin pietarilaiset aikoivat koronan jälkeen suunnata. 30 % vastaajista aikoo lähteä johonkin lämpimään ja 29 % tulla Suomeen. Huomaathan, että Suomi-vastaukset jakautuvat kolmeen vaihtoehtoon.  Vain 12 % vastaajista ilmoittaa, että ei halua matkustaa mihinkään ainakaan lähimpään vuoteen. 11 % aikoo matkustaa kotimassa ja 5 % ei osaa vastata kysymykseen. Tässä vielä kaikki vaihtoehdot.

Minne aioit matkustaa kun raja aukeaa?

  • Jonnekin lämpimään 30 %
  • Mökkilomalle Suomeen sellaiseen paikkaan, jossa ei ole naapureita 16 %
  • Kaupunkiloma jonnekin Eurooppaan 13 %
  • Suomeen kaupunkilomalle 9 %
  • Lomakylään Suomeen 4 %

 

Milloin matkustetaan?

Bongasin myös Lux Express -ryhmässä ihan hiljattain tehdyn kyselyn, jossa kysyttiin kuinka nopeasti venäläiset aikovat lähteä reissuun olojen normalisoituessa. Tämän tutkimuksen kohderyhmää en tiedä, mutta kuvittelisin, että se on kohdennettu vain Lux Express -ryhmän jäsenille. Joka tapauksessa mielenkiintoista tietoa. 21 % vastaajista aikoo lähteä ulkomaille heti kun se vain on mahdollista ja yli 60 % muutaman kuukauden sisällä.

Kuinka nopeasti aiot lähteä ulkomaille kun raja aukeaa?

  • Kolmen kuukauden sisällä 32 %
  • Kuukauden sisällä 31 %
  • Heti 21 %
  • En aio lähteä ulkomaille ennen uutta vuotta 7 %
  • Aikaisintaan vuoden kuluttua 9 %

Nyt kannattaa selkeästi seurailla rajan aukeamista ja aloittaa hyvissä ajoin markkinointi Venäjälle. Tulijoita on, mutta kuluttajien sieluista käydään kovaa taistelua, joten esillä kannattaa olla. Ruplan kurssi on tätä kirjoitettaessa 80,5 kun se oli vielä kuukausi sitten 88. Venäläisten näkökulmasta ollaan menty siis parempaan suuntaan, mutta kurssi on edelleen niin huono, että tarjouksia tullaan varmasti tarvitsemaan. Ja toki korona vaikuttaa ihan yleisestikin venäläisten tuloihin.